torstai 20. syyskuuta 2012

Syksyn satoa töistä

Vaikka kesä meni työn merkeissä ja touhua piisasi, niin nyt syksyllä on touhuaminen ainakin kaksinkertaistunut.
Käsityökoulut starttasivat. Meillä on kaksi ihanaa ryhmää. Pienten ja isojen. Olemme aloitelleet pussukan ja minäkuvien parissa. Se on mainio keino kertoa omista jutuistaan ja samalla tutustua. Myös uudet oppilaat pääsevät mukavasti ryhmään mukaan. Kohtapuoliin aletaan sitten "tositoimiin"..

Keväällä kävin Lappeenrannassa opettelemassa Tekemisen Iloa -malliston tekemistä. Mallikappaleita onkin ollut työn alla koko kesän ja varsinkin syksyn.
Näitä juttuja voi mennä tekemään oman paikkakunnan käsityökeskukseen. Muutamia kuvia otin tekemistäni laukuista. Sain näin tehtyä myös tuotekuvauksen pintarakenne tehtävän. Mielestäni aika hyvä kuva..
Myöhemmin lisää tekemisen iloja :)


Nooh... Sitten tohvelit jotka tein malliksi talven kursseja varten. Idea on lähtöisin kirpputorilta löytyneistä tossuista. Tekniikka oli erilainen, joten otimme sen kokeilun. Lisäsin tossuihin myös muutaman kukkasen. Tuo "tiiliseinä" tuntui vaativan pieniä kukkasia. Myös muratinlehtiä yrittelin, mutta ne muistuttivat ihan jotain muuta..


Nyt on ollut kovassa selauksessa Taito Uusimaan julkaisema Patalappuja à la carte - kirja.


Tehty on paitsi patalappuja, niin erilaisia variointeja patalapuista ja niihin käytetyistä tekniikoista. Monet käyvät vaikkapa kassin tai laukun virkkaukseen, maton tai seinävaatteen. Heijastinkin on syntynyt. Ideariihi on istunut monet istunnot ja tuloksia syntyykin pikkuhiljaa. Todo- lista räjähtää käsiin ;D


Tuossa hyllynpäädyssä olevat neliöt ja ympyrät ovat yksi variointi. Ympyrä on suoraan patalappumallista. Villalangan tilalla on paksu karvalanka. Hauskoja mahdollisuuksia sisustamiseen... Kuva on otettu fb-"mainontaan", siksi lyhtyjä ja enkeleitä :)


Tässä yksi päähänpinttymäni. Joka on jo valmis, mutten ole ehtinyt sitä kuvaamaan valmiina. Laitan sen piakkoin. (tässä)
Eli virkattu palmikko. Minä viihdyn paremmin koukussa kuin neulepuikossa, joten päätä on jo kauan vaivannut palmikon koukuttaminen. Olen yrittänyt myös googletella ohjetta. Empä suoranaista ohjetta löytänyt mistään. Joten yritystä ja erehdystä kantapäät hellinä...
Lopulta sain palmikon aikaiseksi ja aloin virkkaamaan kassia. Tuo peruspalmikko on kohopylväillä tehty ja mielestäni helpompi virkaten kuin neuloen :D Makuasioita tietysti, mutta nyt (tietenkin) himottaisi monimutkaisemmat palmikot. Vinkkejä, kiitos!!!



Tässä pari makupalaa syyskuun näyttelystä. Pauli Makkosen paperinaruryijyt.






Ensi viikolla onkin sitten näyttö kankaanrakentamisesta.
Työnä on Kide-shaali, joka kuuluu Tekemisen iloa mallistoon. Luon loimen, laitan sen puihin, kudon shaalin, otan puista ja viimeistelen. Maanantaina aloitus ja perjantaina lopetus ja tuomion luku..
Kuvia tästä prosessista tulee koska yhdistän tähän(kin) tuotekuvauksen vaihekuvaus tehtävän. Ihan mielekästä näin, koska yhä kellossani on vain 24 h / vuorokausi.



2 kommenttia:

  1. Vautsi mitä laukkuja!
    Ja tuo virkattu palmikko, kuunaan kuullutkaan, että virkaten saisi palmikkoa aikaan. Olisi tosi hienoa jos viitsisit lyhyttä ohjetta laittaa, kiva olisi osata tolla viisiin palmikoida:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja jep, kuvaan laukun huomenna ja kun laitan sitä tänne niin kirjoittelen myös ohjeentapaista :)

      Poista