Liukas opintie

Eipä ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita opintieltä. Ja nyt en viittaa Reijo Mäen äänikirjaan, jota kuuntelen matkustellessani.. Vaan vierailin viimeisenä (?) lumimyräkkäpäivänä penkassa autoineni. Loivasti kaartavassa alamäessä hypähti auto pois urista ja alkoi heittelehtimään. Eipä sitä enää saanut hallintaan. Aina kun yritin takaisin omalle kaistalle, alkoivat urat heitellä autoa sinnesuntänne. Näkyvyys oli olematon ja tiessä kaarre, joten pidin parempana ajaa penkkaan kuin vastaantulijan nokkaan.
Ehdin lapioida penkaa pois auton edestä, kun paikalle osui avolavallaan pelastava teiden ritari, joka nykäisi minut pois penkasta ja pääsin jatkamaan matkaa. Omin voimin sieltä ei olisi ponnistettu. Kiitos kymmenennen kerran...
Suht pienillä vaurioilla selvittiin. Irronnut helmalista ja pohjapanssari. Ja etusäleikkö, sekä etuosa täynnä tiukkaan pakkaantunutta lunta. Näin ollen ilma ei kiertänyt ja moottori nosti lämmöt. Seuraavana aamuna käytiin autopesulassa, joka sulatti osan. Loput vei aurinkoinen keskiviikkopäivä työpaikan parkkipaikalla :) Ja minä sain aivan ihanaa kasvissosekeittoa ja tuoretta porkkanarieskaa. Kyllä on ihanaa, että on työpaikka missä lellitään ihan pilalle ja jonne on aina niin mukavaa päästä.
 
Kummastusta herättää, että valon lisääntyessä alkaa minun sisäisen solariumini lamput välkkyä. Vaikka valon lisääntyminen on periaatteessa positiivinen asia ja odotan innolla kasvaariooni päsyä, niin kevät ei ole minulle sitä parasta aikaa.
Lenkkipolkupsykologina olen miettinyt, että olisikohan hieman käynnistysvaikeuksia talvihorroksesta? Talvi menee käpertyen sisälle. Kirjaimellisesti. Omaan itseen, samoin kuin sisätiloihin.
Tämän talven vyyhtiä keriessä on tullut vastaan muutamia ylimääräisiä solmuja. Ennen opintien kuvioiden selviämistä olin jäämässä työttömäksi ja raha-asioista selviäminen muodosti sekavan vyyhden. Nyt tunnenkin itseni alituiseen järjettömän onnekkaaksi.
Onnellisuus on asia jota on yllättävän vaikea sisäistää. Välillä sitä ei tunne ansainneensa, sen pelkää samantien juoksevan takaovesta karkuun tai muutoin olevan silkkaa kuvitelmaa. Miksi ihmeessä on niin vaikea nauttia lyhyistäkin onnenhetkistä? Sen sijaan ilolla liu`umme kriisistä kriisiin. Onnensirpaleet haavoittaa..
Että semmoista juubajaabaa ja ajatuksen siemeniä tällä kertaa. Jospa jotain itäisi ja kasvaisi kesän mittaan..

Tämän kevään-kesän opiskelusuunnitelmaan on hahmottunut seuraavaa:
Suomalaista kulttuuria (koululla)
Plastista sommittelua (töissä)
Kudotun tuotteen valmistus (t)
Ohjaustoiminta (t)
Asiakastyön valmistaminen (t)
Ohjaustoiminta ja asiakastyön valmistus jatkuu vielä keväällä 2014. Voi, miten tuntuu kaukaiselta...

Kulttuuri pitää sisällään Ylä-Savoa, esineistöä, vaatetusta, asumista, ruokaa, elinkeinoja.
Plastinen sommittelu sisältää paperia, savea, villaa, luonnonmateriaaleja..
Kudonnassa kankaan rakentaminen, kutominen ja viimeistely.
Ohjaustoiminnan perusteet; kurssit eri ikäryhmille ja eri kohderyhmien ohjaaminen.
Asiakastöissä tietenkin erilaisten asiakastöiden suunnittelu ja valmistus.
Puuh....


Seuraavaksi haluan jakaa kanssanne maaliskuun näyttelymme Pumpuliinassa. Kannattaa käydä katsomassa, jos osuu lähiseuduille.
Pajunäyttely  väistyi ja tilalle saapui kierrätyskorut. Arvatenkin olen ihan täpinöissäni ja laittelin heti omat kirppikseltä haalitut lusikat ja haarukat  likoamaan. Mutta ensin taiteilijasta ja sitten kuvia tuotannosta..

Tämä on ehdottomasti porukan kaunein haarukka..

Vaikka ei yhdessäkään näissä mitään vikaa ole...

Voisin kietaista ranteeseeni lusikan taikka haarukan..

..ripustella pikkulusikoita korviin

ja täyttää sormetkin aterimin.

Paljon muutakin toki näyttelystä löytyy.

Kuten Karhunkaatamat. Hirvenluukorut.

Keltainen leski.. Shamppanjalla on tarinansa, kuten myös koruilla.
Ei sirpaleita luontoon, vaan hiotaan ne koruiksi!!!!

Vitriinissä, etualalla olevan kaulakorun tarina (nimi onkin Elämäntarina) on kiehtova. Edessä oleva lehti on korun haltian lapsuuskodin maitokannusta. Oranssit kivet koulun tiilistä, valkoiset liiduista tehtyjä.. kaikki osaset kertovat pienen tarinan..
Takana, niskassa on koripallosta tehtyjä helmiä.. Ai miksi? Korun omistajan mies harrastaa koripalloa ja on -kuulemma- aina hieman "niskan päällä".

Vanhoista vinyylilevyistä saa muutakin kuin sulatettuja kulhoja.

Kaikkien näiden kiusausten ja houkutusten keskellä "joudun" seuraavan kuukauden viettämään. Voi minua raukkaparkaa...

...miten tästä selvitään...

Jospa vaikka hinkkailisi vadillisen lusikoita ja haarukoita kiiltäväksi. En kuvittelekkaan pystyväni samaan jälkeen kuin yllä oleva taiteilija, mutta pakko on päästä koettamaan. Harjoituskappaleistahan voisi tehdä vaikka kädensijoja tai naulakoita... Suunnittelee hän..