Muuton vuoksi tarjottiin käsityökeskukselle lahjoituksena kangaspuita. Siellä kuitenkin on kasassa ja kasattuna niitä yli tarpeen, joten lahjoitusta ei voitu millään ottaa vastaan.
Mutta minä voin!! Vai voinko.. hetken mietin, jotta mihin ihmeeseen minä ne mahduttaisin!!! Nykyisiin neliöihin ei millään saa ujutettua täysmittaisia kangaspuita. Mutta kunhan kellariremppa etenee autotallin puolelle niin sinnehän minä ne saisin kasattua.. Suurensuuret käsityövempeleet :)
Rahaa en olisi pystynyt näistä maksamaan ja onnekseni sitä ei pyydettykään. Vain lupaus, että tulevat ahkeraan käyttöön ja kangaspuiden hakeminen pois. Ilolla lupasin täyttää molemmat vaatimukset.
Kesän sateisimpana päivänä pöryyttelin peräkärriä perässä roikottaen töihin ja töiden jälkeen puita hakemaan. Siellähän ne odottelivat kasattuna. Lahjoittajan ystävällisellä avustuksella, viiden miljoonan itikan kannustaessa asettelimme puut peräkärriin. Herkemmät osat mahtuivat autoon, muut mahtuivat kärriin.. Kun käytti hieman luovuutta ;D Sivupuut menivät laitojen yli vaikka kuinka yritti asetella. Onneksi sade taukosi hetkeksi ja sain liinat auki ja pujoteltua sivupuiden yli-ali-lomitse ja aseteltua pressun ja solmittua köydet.
Kotimatka meni körötellessä. Installaatio peräkärrissä tuli ehjänä perille asti. Kameran kaivoin esille vasta kun aarre oli kellarikomerossa turvallisesti...
Puut ovat kuulema Kuopiolaisen puusepän tekemät. Erinomaisessa kunnossa! Pirta on nelikymppinen.
Loimitukki ja mattotukki. Kankaat ehjät, kuin uudet.
Tuota nippua, missä ovat polkimet, niisivarret, välittäjät ym. en ole vielä avannut. Näyttää kyllä, että siellä olisi niisistä lähtien kaikki tarvittava tallella.
Pingottimia kaksi, sukkuloita kolme ja paljon kaikkea muuta tarpeellista. Kuten nyt esimerkiksi penkki :)
Nyt on enää vaikein osuus jäljellä: odottaminen :(
Puiden kasaamista edeltää ankara remontti. Ja voin kertoa tämän hetkisestä tilanteesta sen verran, että menossa on vaihe -Loppumaton Painajainen- . Olen tuomittu elämään loppuelämäni sahanpurujen keskellä, kompressorin mörinää ja sirkkelin vingahtelua kuunnellen. Vielä viime viikolla sirkkelöin suht iloisena eteisen lattialankkuja, mutta nyt on tökännyt..
Toisaalta olen suuuunattoman unnellinen että teimme viime vuonna vesieristysrevohkan. Jos homma olisi siirtynyt tälle kesälle, olisi pihallamme oleva vallihauta ollut varmasti suosittu nähtävyys. Tämäkin remppa muistutteli itsestään kun kellarin seinästä alkoi tihkua vettä. Kapilaari-ilmiö, sanoi insinööri. Nyt olemme miettineet ja kyselleet viisaammilta sisävesieristyksen saloja. Sillä senkin riemun saamme kokea ennen kuin kellarista tulee käyttökelpoinen huone.
Joten tila kangaspuille tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta haaveelta. Mutta minulla on omat kangaspuut ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti